Täällä taas, tällä kertaa hyvien uutisten kera. Miulla on ensi viikolla hoitosuunnitelma ja tässä on nyt ollu puhetta avohoidosta ja uloskirjaamisesta. Toivottavasti pääsen pois ennen 29. päivää, silloin kun tulisi tasan 3kk täyteen.
Suureksi hämmästyksekseni mahdun vielä housuihini. Kaikki luulee, että oon parantumassa, mutta miten voi parantua, jos ei ole mitään mistä parantua? Masennuslääkkeet auttaa pinnallisesti, mutta syvältä mie olen edelleen se angstinen teini, joka kokee olevansa arvoton ja yksinäinen. Lihavasta puhumattakaan. Miun ei ole tarkotus valittaa, mutta mie en voi muutakaan. Tää on ainoa paikka, johon voin kirjottaa täysin avoimesti.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
#93
Lähettänyt jinx klo 19.03
Tunnisteet: laihdutus, masennus, osasto, yksinäisyys
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
*click*
2 kommenttia:
Voi Jinx *halaa*! Arvottomuuden tunteesta voi toipua, sillä se on tunne, ei fakta.Yksinäisyys ei ole mikään loppuelämän tuomio, mä oon varma, että moni tahtoisi olla just sun ystäväsi. Painojuttu on pelottavan selvää sairauden puhetta:/
Kaikki voi muuttua, ja luultavasti muuttuukin, jos vain pystyt antamaan maailmalle mahdollisuuden. Voimia mussukka!
Voi, kiitos Hilbu. ♥
Lähetä kommentti