#97

Mä en vaan kestä enää. Mulla on semmonen tunne, että mä en elä edes 30-vuotiaaks. Jossain vaiheessa mä sekoan täysin ja tapan itteni, luultavasti parikymppisenä. Mä en kestä. Ne ei tajua kuinka paha olo mulle tulee, kun kaikki puhuu poika- ja tyttöystävistään. Mä itken hiljaa ja lähetän samalla mesessä hymiöitä ja kuuntelen kaverin valitusta sen poikaystävästä. Mä en saa henkee, kurkkuu kuristaa. Mä olisin onnellinen jos joku, kuka tahansa, tykkäis musta. Ihan sama vaikka se olis universumin epämiellyttävin ihminen. Edes joku. Kuka tahansa. Vai olenko mie todella niin vastenmielinen? Anteeks.

#96

Nyt on tosiaan hoitosuunnitelma pulkassa, tuloksena kahden viikon koeloma ja 3.5. uloskirjaukseen. Vapaus! Ihan vaan tälläinen pikamuotoinen update tähän hätään.

#95

" Mä en ole koskaan ollut mikään kaikista laihin, mutta en mä välitä. Mä voin ihan häpeilemättä kattoa peiliin ja sanoa pitäväni itseäni ihan nättinä. Voin seisoa vessan peilin eessä tuijottamassa mahaani ilman mitään ongelmaa. Ilman mitään syyllisyyden tunnetta. Musta jotenkin tuntuu, että se on nykyään aika harvinaista. Ala-asteella terkkari ehdotti mulle diettiä, kässänope sano mua melkein suoraan läskiks. Sillon mä imin ne haukut kuin pesusieni, mut nyt mä en enää välitä. Se oli vaan niiden mielipide, ja vaan omalla mielipiteellä on väliä. "

Selailin tässä vanhoja merkintöjäni ja törmäsin tähän. Mitä miulle oikein tapahtu?

Ensi viikon tiistaina on tosiaan hoitosuunnitelma ja siellä päätetään, pääsenkö vihdoin pois. Hoitajat on puhunu vähän siihen malliin että oisin pääsemässä pois, joten toivotaan parasta.

Tänää oli taas vaihteeksi hyvä päivä. Olin kaverin kanssa kaupungilla (kys. kaveri sanokoot itse, saako nimeä/lempinimeä tms. kirjoittaa) semmoset viisi tuntia, ja ainakin miulla oli tosi kivaa. :)
Tämmönen pieni piriste angstin keskelle, kiitos. :)