Symphonies for the Damned

Täällä taas! Mulla oli vielä eilen joku hyvä puheenaihe, mutta mä ehin unohtaa, mikä. Mutta, mä ajattelin, että voisin laittaa tonne sivulle boksin, jos joku haluu vaikka sanoo jotain.

Niin, se aihe liitty kai blogin pitämiseen. Miks kukaan haluais vapaaehtoisesti kertoa henkilökohtasia asioita ihan tuntemattomille? Mutta toisaalta se on helpompaa. Mulle kaikki on aina ollu helpompaa koneen kautta, koska mä en vaan yksinkertasesti pysty kertomaan mitään tärkeää suoraan päin naamaa. Jos mä yritän, änkytys alkaa. Ja täysin vieraille ihmisille on jotenkin helpompi avautua, koska ne ei oikeestaan tunne mua, ei voi yhdistää mua oikeessa elämässä vaikka kävelisin kadulla vastaan, ja mikä tärkeintä, ei voi tuomita. Mä olen vaan ihminen muiden joukossa, en mitään muuta. Tosin on jotain asioita, joita en voi kertoo ees teille. Siinä on vaan joku muuri, vaikka yleensä mä olenkin (netissä) aika avoin ihminen. Jokaisella on niitä salaisuuksia, joita ei voi kertoo kellekkään. Mulla oli vaikeuksia kirjottaa niitä ees päiväkirjaani. (Johon muutenkin kirjotan suunnilleen kerran kuukaudessa ja joka on ollu mulla kahdeksan vuotta)

Ja ihan muihin aiheisiin. Ke 27.10. ilmesty Snow White's Poison Biten debyyttialbumi, jonka mä tilasin jo ennakkoon. Se kolahti sitte postilaatikkoon tiistaina, ja vielä nimmarien kanssa. Ja mun aivot räjähti heti ekan biisin alussa. Joo, niin mahtava se levy on.

Nii, ja jos ketään kiinnostaa, niin lisäsin Tanssivaan Sotanorsuun jonkin sortin minitarinan koulukiusaamisesta.