Oho, viime päivityksestä onki jo vähän aikaa. No, tulin nyt sit ilmottamaan, että en ole kuollu. Ja nyt kun muistan, niin mä näin vuoden alussa Sinin. Mä oikeesti luulin päässeeni siitä yli, mut sit se oli kaverinsa kanssa rautatieasemalla kaverinsa kanssa. Oltiin bestiksen kanssa odottamassa bussia, ja kun mä sanoin että Sini on siellä, se ehdotti heti, että mentäs ulos odottamaan. Vähän ajan päästä mentiin ulos, eikös se tullut kaverinsa kanssa sinne. Ja samaan bussiin. Mä en edes pystyny ajattelemaan mitään, ajatukset oli ihan sekasin. Seuraavana päivänä saatettiin bestis takas juna-asemalle, ja se oli siellä taas.
Sen jälkeen mun ajatukset on taas pyöriny vaan ja ainoastaan Sinin ympärillä. Mä yritän päästää irti, mutta mä en halua.
Asiasta toiseen. Musta tuntuu taas, ettei kukaan välitä. Mä tiedän, että joku ajattelee, että tää on nyt taas jotain teiniangstista huomionhakua. Mutta mä en kerro ikinä kenellekään, kuinka yksinäiseltä musta oikeesti tuntuu. Joka toinen päivä mä ajattelen mitä tapahtuis jos kuolisin, tulisiko kukaan mun hautajaisiin. Päivittäin mä ajattelen, että mitä jos tänään on se päivä, jolloin mun elämä päättyy. Mitkä on mun viimeiset sanat.
Musta tuntuu, etten mä kuulu tänne. Jo pienestä pitäen ainoa, joka mua on lähes täysin ymmärtänyt, on mun bestis. Jota mä ajattelen joka päivä ja toivon että sillä menee hyvin. Joskus tuntuu, että se on ainoa syy, miksi mä vielä olen täällä. Ja välillä mua pelottaa, ettei sekään enää välitä musta. Laitanpa tähän vielä biisinpätkän, joka tuntuu kuvaavan todella hyvin mua ja mun ajatusmaailmaa. Ja josta tämä blogikin on saanut nimensä:
"A Freak of Nature,
Stuck in reality.
I don't fit the picture,
I'm not what you want me to be.
Sorry..."
---
"You want me to change,
But all I feel is strange.
Strange.
In your perfect world.
I feel so absurd in this life.
Don't come closer."
Niin, ja ajattelin alottaa bestiksen ystävänpäivälajan tekemistä.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Päivitys, päivitys
Lähettänyt jinx klo 13.35 0 kommenttia
Tunnisteet: lyrics, yksinäisyys, ystävät
Tilaa:
Kommentit (Atom)

*click*